14.6.2015

Hattrick !


Nera onnistui kolmessa perättäisessä näyttelyssä saamaan suomalaiselta, norjalaiselta ja ruotsalaiselta tuomarilta SERT:in ja valioitui 16.5.2015 Suomen Muotovalioksi !! <3

Heinäkuussa Nera matkaa vielä Latviaan kahteen kansalliseen näyttelyyn, tavoitteenaan Latvian Muotovalion arvo. Ensimmäinen tavoite on nyt saavutettu ja näyttelyharrastusta jatketaan enemmän fiilispohjalta :)

Kesäloman alkuun on kuulunut valioitumisuutisten lisäksi paljon agilitya! Treenaamme edelleen viikottain HSHK:n riveissä jonka lisäksi olemme pariin otteeseen käyneet myös epistelemässä.


Tulostaulun mukaan onnistuimme tekemään yhden illan nopeimmista ajoista. Mutta 5 rv A:n alastulolta rokotti sijoitustamme. Kontaktivirheet A:lla on siis hoidettava kesän aikana kuntoon ;)

Viikonloppuna treenasimme ohjausjuttuja vanhempien pihalle kasatulla minitreenikentällä. :)


 Mukana menossa oli luonnollisesti myös siskoni Bortsu "Kiri" !

Sunnuntain uimareissulta tuli myös otettua muistoksi muutama räpsy :)



Mun ja Nenen kesäloma jatkuu elokuun alkuun asti. Ja me aijotaan nauttia tästä kesästä täysillä ! Ehkäpä blogipostauksiakin tulee tiuhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti