27.2.2015

Wind of change

Olemme muuttaneet Helsingin Viikkiin ainakin seuraaviksi viideksi kuukaudeksi ! Nera kotiutui uuteen asuntoon kivuttomasti, muutamassa päivässä. Yksinoloharjoitukset aloitettiin rauhassa lyhyissä pätkissä, mutta pian tyttö jo osoitti pärjäävänsä kotona mallikkaasti 8h työpäivieni ajan. En voi olla pienestä koirakaveristani kuin äärettömän ylpeä.

Muuton myötä olemme päässeet tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin. 

Neran veli F. Behind Brown Eyes "Remy" ja kääpiöpinseri A'Dreams Black Neiko "Eki" asustavat enää vain 3,5km päässä !!

Suunnitelmissa onkin käydä kimpassa lenkillä ja koirapuistoilemassa aina mahdollisuuksien mukaan.

 
<3

 Jatkamme edelleen agilityharrastusta vaikka agilitypostauksia ei olekaan hetkeen näkynyt. Ostin Neralle viikko sitten Mustista ja Mirristä uuden mahtavan lelun palkaksi lisäinnon löytämiseksi. Tulevan kevään ja kesän aikana treenaamme yksittäisiä esteitä, käymme epiksissä ja yritämme saada kepit kuntoon. Odotan malttamattomana ulkokenttien käyttöönottoa ja omatoimisten treenien mahdollistumista.

Tällä hetkellä kevät tekee vahvasti tuloaan ja kaivoin pitkän odotuksen jälkeen springerin esiin! Nera oli haltioissaan kun päästiin kunnolla revittelemään lenkkipoluilla.

Ference Brunette Ambitious "Nera" 2v 2kk <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti